Peru

Matkavinkit Peru netissä

Andit ja Amazon: kaksi A:ta, jotka jo sanoina kutkuttavat jokaisen seikkailumatkaajan mieltä. Lisätään joukkoon vielä T eli Tyyni valtameri, niin olemme saaneet kokoon Perun pääalueet. Helpon näköiseen yhtälöön kätkeytyy mittaamaton määrä ikivanhaa korkeakulttuuria ja planeettamme uljaimpiin kuuluvaa luontoa. Kun pääset itse kokemaan sen, sana "tarunhohtoinen" alkaa tuntua laimealta.

Cuzco, muinainen inkojen pääkaupunki Andeilla 3400 metrin korkeudessa, on Etelä-Amerikan hienoimpia kohteita. Inkojen ylväät kivimonumentit ja espanjalainen barokki- ja renessanssiarkkitehtuuri luovat puitteet, joissa intiaani- ja mestitsikulttuuri elää ja kukoistaa edelleen.

Ennenkokemattomia elämyksiä koet Titicaca-järvellä Bolivian rajan tuntumassa, melkein 4000 metrin korkeudessa. Näin ylhäällä niin taivas kuin vesikin on kauniin sininen. Punon kaupungista pääsee retkille ruo’oista rakennetuille kelluville saarille – moisia ei muualta maailmasta löydykään. Titicaca-järvi on maailman suurin yli 2000 metrin korkeudessa oleva järvi.

Matkaehdotuksia

Perun kiertomatka

Perun kokoiseen maahan tutustut parhaiten kiertomatkalla, jolla ennätät syventyä maan kiehtovimpiin kohteisiin...

Kohteet