Maassa on lukuisia kanaaleita sekä jokia ja sen kohdalla vanha sanonta: "Jumala loi maan, mutta hollantilaiset loivat Hollannin", pitää hyvin paikkaansa. Tästä Pohjanmeren rannikolla sijaitsevasta maasta on suuri osa mereltä ja rämeiltä vallattua maata.
Maassa vallitsee leuto rannikkoilmasto, jolle voimakkaat tuulet sekä korkea ilmankosteus ovat tyypillisiä.
Alankomaiden kuningaskunta käsittää myös Karibian meressä olevat Alankomaiden Antillit: Aruban, Bonairen ja Curacaon saaret.
Maa on tunnettu kukista ja etupäässä tulppaaneista. Vuosittain järjestetään kukkaiskulkueita sekä suuri kukkahuutokauppa, jossa myydään miljoonia kukkia joka päivä. Vanhaa maatalouskulttuuria edustavat maan yli 900 tuulimyllyä, jotka ovat valtion suojeluksessa.
Pyöräily sekä talviaikaan luistelu ovat suosittuja tapoja viettää vapaa-aikaa. Pyörätieverkosto on selkeästi merkitty ja apua reittivalintaan saa paikallisilta matkailutoimistoilta.
Alankomaat, jota myös Hollanniksi kutsutaan, on varmasti avoimin maa koko Euroopassa. Se on myös Euroopan ensimmäinen maa, joka laillisti kannabiksen käytön. Ruokakulttuuri on upea yhdistelmä kotimaisia sekä kansainvälisiä vaikutteita. Erityisen suosittua on indonesialainen keittiö, joka pohjaa siirtomaavallan aikaan. Ja unohtamatta tietenkään juustoja sekä paikallista olutta Maa on tunnettu taiteilijoistaan kuten Rembrandt ja Vincent van Gogh. Lisäksi ooppera ja baletti ovat kansainvälisesti korkeatasoisia. Kuuluisia nähtävyyksiä ovat mm. Anne Frankin talo sekä upeat taidemuseot.